Monday, April 21, 2008

Elämme ajassa

Talouselämässä (15/2008) oli useita mielenkiintoisia anekdootteja:

1) Toimittaja Anna-Liisa Lilius nostaa esille kuntien asiantuntijapulan päätöksenteossa, jonka seurauksena kuntalaisten ja veronmaksajien etu ehkä kärsii. "Avaran myyntihanke paljastaa, että kunnallispoliitikot ovat nuijineet päätöksiä ymmärtämättä seurauksia." Ymmärtämättömyys voidaan nähdä osaamattomuutena. Lisätekijänä voi olla liian kapea tietoisuus siitä, miten eri asiat linkittyvät toisiinsa ja ovat osana laajempaa vuorovaikutusketjua, jossa asiat seuraavat toisiaan.

2) Kauppatieteiden tohtori, professori Taina Savolainen kirjoittaa luottamuksen merkityksestä työhyvinvoinnille. "Teknologiateollisuus ja Metallityöväen Liitto selvittivät muutama vuosi sitten tuottavuuden kehittämisen pullonkauloja. Kauppatietoiden tohtori Timo Airaksisen mukaan mielenkiintoisin havainto oli johtamisen ja luottamuksen yhteys tuottavuuden kehitykseen." Savolainen jatkaa vielä: "Kovat keinot eivät pure, mutta pehmeä linja on sivuutettu."
(s. 60)

3) Mainos Gary Hamelin uudesta kirjasta Johtamisen tulevaisuus nostaa myös esille johtamisen murroksen: "Mikä saa aikaan kestävää liiketaloudellista menestystä? Ei toiminnallinen erinomaisuus, eivät teknologiset läpimurrot eidätkä uudet bisnesmallit, vaan johtamisen innovaatio..."
(s.67)

Tietoisuus, mielikuvituksen käyttäminen uusien kestävien ratkaisujen löytämiseksi, luottamuksen rakentaminen linjakkaan arvopohjaisen toiminnan avulla, lyhyesti sanoen johtamisen keinojen laventaminen, syventäminen ja kehittäminen on ollut fokuksessamme. Moni näyttää olevan samaa mieltä! :-)

Kotona

Kyllä tuntuu oudolta! Vanha intiaanisanonta kertoo sielun matkaamisen hitaudesta ja matkan jälkeen todella tuntui siltä, että sielu oli vielä jossakin matkan varrella. Asioiden laittaminen perspektiiviin tuntui itsestään selvältä, oma arvomaailma oli jäsentyneempi. Jotkut asiat tuntuivat jopa hassuilta, miksi teemme näin?

Samalla tietoisuus omasta toiminnasta ja muidenkin käyttäytymisestä seurauksineen jylläsi ja jyllää. Tuntuu raskaalta olla tietoisempi ja hereillä jatkuvasti, pohtia erilaisten ratkaisujen ja niiden seurauksien mahdollisuuksia. Samalla oma valinnanvapaus ja kyky vaikuttaa on kasvanut.

Prosessi tasoittuu vähitellen, mutta tietoisuutta ei saa kavennettua sen nyt jo laajennettua.

Takaisin Windhoekissa

Rauhoittavan ja pysäyttävän maaseudun jälkeen tuntui oudolta palata pääkaupungin touhuihin. Onneksi Winhoek ei ole suuren suuri.

Meillä oli vielä paljon tehtävää. Tuliaiset piti hankkia ja se aiheuttikin päänvaivaa. Mikä olisi kenellekin mieleen? Ja missä toimii luottokortti? Päivän mittaan oli eripituisia tietoliikennekatkoksia ja se aiheutti sydämentykytyksiä itse kullekin.

Lisäksi oli suuri työ saada jäsennettyä omia ajatuksia ja tuntemuksia kotiin- ja töihinpaluuta varten. Miten saisin tämän kaiken tai edes jotain kerrottua muille? Miten nämä kokemukset näkyvät omassa toiminnassani? Työskentelyrupeamissa ote oli hyvin intensiivinen. Prosessi onneksi jatkuu, eikä valmennuskaan ole vielä ohi.

Viimeisenä iltana Namibiassa tapasimme vielä PEACEn ihmisiä ja kiitimme heitä yhteistyöstä.

Maanantaina ennen kentälle lähtöä kävimme PEACEn kanssa keskustelua jatkosta ja saimme huikeita ideoita tulevia eettisen johtamisen valmennuksia varten.

Monday, March 17, 2008

Maaseudulle

Vapaapäivän jälkeen oli aika orientoitua taas työskentelyyn. Fyysinen työ ei enää jatkunut, mutta valmennus kyllä. Matkustimme maaseudulle ja menetimme samalla verkko- ja kännykkäyhteyden.



Aavikolla oli paljon tilaa ajatella ja antaa katseen vaeltaa. Tila oli tarpeen, sillä kaiken saadun palautteen, tehtyjen huomioiden ja oivallusten jäsentäminen ei ole helppoa. Vähitellen, sitkeästi jumpaten asiat loksahtelivat eteenpäin. Loksahtelu jatkuu varmasti pitkään vielä kotiinpaluun jälkeenkin, toivottavasti loppuelämän.



Viimeisen maaseutuyön vietimme teltassa. Oli unohtumaton kokemus nauttia illallinen huikaisevan tähtitaivaan alla. Keskustelimme tuntikausia johtamisesta ja erityisesti siitä, mitä on hyvä, eettinen johtaminen.

Vapaapäivä!



Kuuden tiukan työpäivän jälkeen koitti vapaapäivä ja tilaisuus olla hetken verran turisti. Ryhmäläiset päättivät ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja suuntasivat auringonnousun siivittämänä Windhoekista pohjoiseen katsomaan villieläimiä.

Iltapäivällä me vetäjät kohtasimme innostuneen ryhmän Arts and Crafts Centressä. Sarvikuonot ja kirahvit oli bongattu monien antilooppien ja pahkasikojen lisäksi. Johtamiseen liittyviä huomioita ja pohdintoja oli tehty vapaapäivänäkin. Se kertoo toisaalta, miten vaikea on irrottautua prosessista edes hetkeksi ja samalla myös siitä, miten motivoituneita kaikki ovat.

Arts and Crafts Centressä tehtiin paljon ostoksia ja voi olla, että jokin päätyy tuliaiseksikin! Keskuksessa olisi voinut viettää tuntikausia ja moni totesikin palaavansa keskukseen vielä matkamme lopussa.

Keskuksen kahvilassa tarjoilija tunnisti joukon oranssipaitaisiksi eettisen johtamisen valmennusryhmäksi, joka oli laittanut tuulemaan PEACE Centren pihamaalla. Juttu New Era –lehdessä oli johtolanka jäljillemme.

Me vetäjät emme myöskään malttaneet vain levätä. Keskustelimme PEACEn johtajan kanssa Juuriharja-kokemuksesta heidän näkökulmastaan ja saimme rutkasti positiivista palautetta. Työmme on PEACEn toiminnan näkökulmasta todella tärkeää ja mahdollistaa monia asioita. Lisäksi olimme toimineet arvostavasti ja kunnioittavasti. Palaute lämmitti sydäntä.

Kävimme lisäksi tutustumassa lähemmin Katuturan (epävirallinen asuinalue eli slummikaupunginosa) yhteen päiväkotiin. Tavoite oli kahtalainen: voisiko päiväkoti jossakin kohtaa toimia Juuriharjan työkohteena ja voisimmeko me psykologeina jollakin tavalla auttaa heitä välittömästi.



Lasten olot olivat kurjat ja likaiset. Varojen puutteen vuoksi lapset eivät saa vettä eikä ruokaa koko päivänä. Muutaman neliön aaltopeltihökkelissä on hoidossa 52 lasta. Näky veti hiljaiseksi. Päädyimme käytännön tason auttamiseen ja hankimme päiväkotiin kaasupullon ruoanlaittoa varten sekä materiaaleja aurinkosuojaa varten.

Ilta kului rattoisasti lähetystön kutsuilla keskustellen paikallisten kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Esille nousi myös samankaltaisuudet Namibian ja Suomen historioissa ja sisällissodan jättämät haavat. Täällä trauma on vielä tuore ja vaikuttaa hyvin voimakkaasti arkeen.

Thursday, March 13, 2008

Viimeinen fyysinen rutistus

Viimeisen työpäivän johtajat valittiin edellisenä iltana. Valinnan logiikasta keskusteltiin pitkään ja lopulta löysimme hyvän kombinaation.

Viimeinen päivä sujui toimeliaasti. Halusimme saada kaiken sen valmiiksi, mitä työn vaiheistuksen mukaan oli tehtävissä.

Täytetty alue vaati stomppaamista ja maa-aines saikin rivakkaa kyytiä. Kaikki materiaalit siirrettiin kadun varresta pihalle. Kyydin sai useampi tuhat tiiltä sekä useita kuutioita hiekkaa, soraa ja lajiteltuja pikkukiviä. Nainen lapioimassa hiekkaa kottikärryihin herätti ihmetystä ohikulkijoissa.


Aiemmin tehty lehtihaastattelu tuli ulos ja saimme lukea sanomisiamme New Eran sivuilta. Namibiassa luetaan lehtiä hyvin aktiivisesti ja saamme varmasti vielä kuulla tästä.



Päivän päätteeksi luovutimme työmaan PEACEn johtajalle Gudrunille ja työtä jatkavalle Mr. Plattille. Haikein mielin ja lujasti halattuina poistuimme paikalta.


Viides työpäivä

Työpäivän johtaminen alkoi jo edellisenä iltana. Tuleva päivä aikataulutettiin jämptisti ja kaikki velvoitettiin noudattamaan aikataulua. Tiukka ote jatkui läpi päivän.

Illalla totesimme, että autoritäärinen johtaminen aiheutti epämotivoituneisuutta ja häiritsi tehtävien toteuttamista mahdollisimman tehokkaasti. Päivän johtamiskokeilu opetti meille kaikille paljon sekä itsestämme ja toisistamme. Oppi ei tullut helpolla, eikä kivuttomasti.

Paljon keskustelua herätti myös suhteemme PEACEn työntekijöihin ja täkäläisiin ammattilaisiin, jotka tekevät vaikeimmat työt. Asiat eivät näytä kovin yksinkertaisilta. Miten osoitamme kunnioitusta ja arvostusta olematta alentuvia tai ylemmyydentuntoisia?